Kuinka matot pestään oikeaoppisesti
Mattojen peseminen voi olla hauskaa puuhaa vaikka koko perheelle, mutta jonkin verran se vaatii etukäteistietoa. Väärillä menetelmillä kun voi pilata kauniin maton. Ensimmäiseksi tuleekin selvittää maton materiaali ja hoito-ohjeet, jotka löytyvät useimmiten maton alapuolella olevasta pesulapusta tai vaikkapa valmistajan verkkosivuilta.
Konepestävät synteettiset matot eivät useinkaan sovellu käsinpesuun kovalla mattoharjalla. Koneessa pestessä tulee taas ottaa selvää sopivista pesuohjelmista. Kannattaa myös muistaa, että usein kehotetaan välttämään joka tapauksessa konepesua tavallisessa kotipyykinpesukoneessa, sillä kone voi mennä rikki linkoamisen aikana.
Alkuvalmistelujakin tarvitaan
Ennen pesua on hyvä puistella irtonainen lika pois. Myös imurointi voi ajaa saman asian. Jos matossa on tahroja, ne saattavat vaatia tahranpoistoa. Tahranpoisto onnistuu parhaiten kastelemalla matto ja sen jälkeen tahranpoistoaineen asettaminen tahrojen kohdalle. Aineen tulee vaikuttaa sopivan mittaisen ajan, ennen kuin itse pesu alkaa.
Ennen pesua tulee myös selvittää, missä matto kannattaa tai voi pestä? Jos matto ei ole mahdottoman suuri ja kylpyhuoneessa on tilaa, voidaan pesu hoitaa siellä. Monessa kunnassa on kuitenkin maksuttomia matonpesupaikkoja, joissa on tilaa isommillekin matoille. Matonpesu matonpesupaikoissa voi olla myös hauska sosiaalinen tapahtuma perheille, varsinkin lämpimillä kesäkeleillä. Parhaiten tiedot oman kunnan matonpesupaikoista löytyy yleensä kaupungin tai kunnan verkkosivuilta, tai sitten vaikkapa Suomi.fi -verkkosivulta.
Pesuaineen ja -harjan valinta matolle
Pesuaine on hyvä laimentaa vedellä, eikä sitä kannata ruiskuttaa suoraan maton päälle. Näin liuoksella varmistutaan, ettei pesuainetta ole liikaa. Nukkamatoille sopii parhaiten pehmeä harja ja vanhaa kunnon juuresharjaa käytetään lähinnä vain räsymatoille. Harjauksen jälkeen matto huuhdellaan runsaalla puhtaalla vedellä. Sitten kun huuhteluvesi pakenee matosta kirkkaana, matto on pesty hyvin.
Ennen kuivaamista on hyvä varmistua, että mahdollisimman paljon huuhteluvedestä on saatu pois vaikkapa painelemalla sitä rullaksi käärittynä. Näin matto voidaan helpommin nostaa kuivamaan.
Maton kuivaaminen on oma taiteenlajinsa
Jos matto kuivataan ulkona, on parasta, jos tälle operaatiolle sattuu tuulinen keli. Kostea matto on joka tapauksessa tärkeää kuivata mahdollisimman nopeasti, hitaalla kuivumisella mattoon voi jäädä kostea haju. Kuivausvaiheessa mattoa ei tule muutenkaan taitella tai kerätä kasaan, koska kosteutta jää helposti kerääntymään taitekohtiin.
Auringonvalolla voi olla oma vaikutuksensa värien haalistumiseen, joten tuulisuuden ohella varjoisa kuivauspaikka on optimaalisin valinta, jotta matto säilyttää värinsä ja kestonsa pitkään.



